Kahviloissa on jotain aivan erityistä. Parhaat kahvilat ovat monen mielestä niitä, joissa heti sisälle astuessa nenään leijailee vieno kahvipapujen tuoksu ja tunnelma on lämmin ja kotoisa. Juuri sellaista tunnelmaa halutaan nykyään viedä myös koteihin, jonka myötä yksi tämän hetken suuria trendejä keittiösisustuksen saralla on kahvilamaisuus. Ei ole lainkaan sattumaa, että esimerkiksi laadukkaat kahvikoneet, kahvipavut ja muut kahvin valmistamiseen tarvittavat oheistuotteet, tyylikkäät kahvikupit, kahvilahenkiset Julisteet ja muut kahvilan sisustusta mukailevat tuotteet herättävät yhä enemmän kiinnostusta.
Yhä useampi haluaa voida kokea rennon ja lämpöä huokuvan kahvilatunnelman omassa kodissaan. Vaikka on selvää, että kahviloiden syvintä olemusta sisään ja ulos kulkevine asiakkaineen on melkeinpä mahdoton kopioida kotiin, voi pitkälti samanlaista tunnelmaa luoda esimerkiksi hankkimalla seinille teemaan sopivia julisteita tai vaikkapa liitutaulun. Kuvat vanhanajan kahviloista, kahvikupeista tai vaikka kahvipavuista ovat esimerkkejä kuva-aiheista, joilla voi yllättävänkin helposti luoda kotiinsa kahvilalle ominaista tunnelmaa.
Kokonaisuuden kruunaa tietysti oikeanlaiset tarjoilut. Herkulliset kahvilatuotteet ovat ehdoton lisä kotikahvilaan. Pikapuuron ja nopeasti kyhätyn paahtoleipävoileivän sijaan kannattaa esimerkiksi aamulla varata hiukan enemmän aikaa ja valmistaa vaikkapa herkullinen täytetty voisarvi, jollaisia on monessa kahvilassa tarjolla. Kaiken kruunaa tietenkin huolella ja rakkaudella valmistettu kupillinen kahvia ja kenties toinenkin. Nyt kun yhä useampi työskentelee monena päivänä kotoa käsin, voi kotitoimistosta halutessaan siirtyä hyvinkin kahvilamaiseen miljööseen oman kodin sisällä, eikä se vaadi kovinkaan suurta panostusta.