Uusi talouden ekosysteemi syntyi kahviloissa

Maailma ennen vuotta 1990 oli aika tylsä paikka. Näin oli myös Suomessa. Taloutta pyöritti raskas teollisuus, paperia ja selluloosaa tuotettiin tuotettiin tehtaissa. Tarkat työajat säätelivät työtä tekevien ihmisten elämää. Työpaikat olivat keskittyneet tietyille paikkakunnille, kuten Suomessa tehdaspaikkakunnille ja joihinkin isoihin kaupunkeihin. Ihmisten elämän rytmi riippui työajoista; jotkut kävivät työssä kolmessa eri vuorossa, jotkut taas menivät virastoon töihin kellokortin tarkkuudella. Ahkeruus ja tunnollisuus olivat arvossaan: oli tärkeää osata herätä aikaisin, mennä päivä toisensa jälkeen tekemään samaa, usein vähän yksitoikkoistakin työtään tehtaaseen tai virastoon, ja työn jälkeen viettää vapaa-aikaa lähinnä oman perheen parissa.

Euroopan Unioniin liittyminen muutti Suomea

Kun Suomi vuoden 1994 kantaaottavan jäsenäänestyksen jälkeen liittyi EU:hun vuonna 1995, liityttiin samalla isompaan talousalueeseen. Globaalit markkinat avautuivat myös Suomelle. Tämä alkoi näkyä muutoksina katukuvassa. Sääntelyä purettiin ja alettiin tehdä yhdenmukaisemmaksi muiden Euroopan maiden kanssa. Tuontitullit alkoivat poistua yksi toisensa jälkeen, samoin muu sääntely. Kotimaisten vihannesten rinnalle tuli kauppojen hedelmätiskeihin eksoottisia hedelmälajikkeita. Lentoliikenteen kasvu kiidätti erilaisia aiemmin vieraita tuotteita kuluttajien saataville.

Samaan aikaan suomalaiset yritykset joutuivat uuden tilanteen eteen. 1990-luvun alun lama oli ajanut monta yritystä vakaviin talousvaikeuksiin. Nyt uudet kansainväliset ketjuliikkeet saapuivat Suomen markkinoille. Kotimaisella vaatekaupalla oli ollut vahvat vuotensa 1970-1980 -luvuilla, kun entiseen Neuvostoliittoon vietiin paljon Suomessa valmistettuja vaatteita. Kilpailun kiristyttyä kotimaiset vaateliikkeet joutuivat pahoihin vaikeuksiin. Kuluttajat ostivat yhä enemmän ulkomailla tuotettuja vaatteita. Globalisaation ensimmäiset aallot iskivät Suomeen. Koko elinkeinoelämän rakenne alkoi muuttua.

Isot paperitehtaat siirsivät toimintojaan Etelä-Amerikkaan. Monta toimialaa siirtyi halvemman tuotannon maihin. 2000-luvun alussa moni Nokian kännykkätehtaan alihankkija menetti asemansa komponenttien tuottajana, kun Nokia alkoi hankkia tuotantonsa esimerkiksi Kiinasta. Vahvat teollisuusyritykset eivät enää työllistäneet siten kuin ennen.

Luova luokka syntyi uuden talouden pelastajaksi

Manchesterin kaupunki Englannissa on hyvä esimerkki siitä muutoksesta, jonka kynsiin kaupungit 1900-luvun loppupuolella joutuivat. Samoin kuin suomalainen sisar-kaupunkinsa Tampere, Manchester tunnettiin laajasta teollisuudestaan teollistumisen alkuajoista lähtien. 1990-luvulle tultaessa perinteiset teollisuuden edustajat olivat muuttaneet kaupungista jo lähes kokonaan. Isot teollisuusrakennukset olivat jäämässä tyhjäksi. Kaupungin elinkeinviranomaisten oli tartuttava toimeen. Jos punatiilisiä teollisuusrakennuksia ei saataisi uudelleen johonkin järkevään käyttöön, vaan ne päästettäisiin huonoon kuntoon ja autioitumaan, koko kaupunkia uhkaisi slummiutuminen. Ratkaisu löytyi “luovan luokan” tarpeisiin vastaamisesta.

Luova luokka on alun perin amerikkalaisen tutkijan Richard Floridan termi. Hänen mukaansa uudessa kaupunkien elinkeinorakenteessa työntekijät löytyvät luovista työntekijöistä. Heitä ovat esimerkiksi graafisen alan tekijät, taiteilijat, kirjoittajat, muusikot, jotka viettävät aikaansa kahviloissa, baareissa, keikoilla, klubeilla jne. Tällaisten ihmisten työstä syntyvät talouden uudet innovaatiot, joilla korvataan perinteisten alojen menettämisestä syntyneet tappiot.

Jotta luova luokka viihtyisi, kaupungilla pitää olla tarjottavana kylliksi viihtyisiä alueita. Punatiilisistä teollisuuden käytössä olevista rakennuksista täytyy tehdä rujosti vietteleviä kaupunkikortteleita. Kanavat ja katukahvilat lisäävät viihtyisyyttä. Yhdistämällä vanhaan teollisuusmiljööseen uutta arkkitehtuuria, konsepti on valmis: uusi kaupunki, joka vetää puoleensa taiteellisesti lahjakkaita ihmisiä, jotka viettävät aikaansa kahviloissa ja luovat kaupunkikulttuuria, jossa keskeinen asema ei olekaan enää teollisuusyrityksillä vaan erilaisilla kahviloilla ja niissä viihtyvillä nuorilla tekijöillä.